- Sen voin sanoa, että kivempi tämä näin päin on. Mukava päästä taas kokeilemaan liigaympyröitä, tuumi RoPSin kanssa vuoden jatkopestin tehnyt Jalava. - Vähän oli tutinaa ottelun alussa, sillä Kotkan piti tulla heti kovaa. Ei meillä puolustuksessa varsinaisia ongelmia ollut, mutta sopivasti oli onneakin mukana, 194-senttinen Jalava myönsi. - Oli tämä aika uskomaton nousu joukkueelta, sillä välillä peli on ollut heikkoa. Joukkueeseen tuli isoja muutoksia kesken kauden, mutta niistä selvittiin, tuumi fysioterapeutin opinnot ammattikorkeakoulussa aloittanut Jalava. Jalavan perheessä aprikoitiin jatkoa Rovaniemellä, sillä tyttöystävä sai opiskelupaikan Turun yliopistosta. Päätös oli jatkaa pelaamista RoPSissa. Sailetilla neljän tikin nousumuisto - Olen todella onnellinen noususta. Liigassa pelataan parempaa jalkapalloa ja painitaan vähemmän, Zeddy vakuutti. Saileti näki nousun merkit loppukesästä kun RoPS pelasi pitkän kotiotteluputken. - Silloin joukkue nousi monta kertaa voittoon tukalasta tilanteesta. Minusta meillä oli nyt hyvähenkinen ja parempi joukkue kuin vuosi sitten. Saileti muistaa Kotkan nousutapahtumat hyvin, sillä kotiintuomisina oli neljä tikkiä, jotka ommeltiin päähän ilmataistelukolhusta. Janne Järvinen pääsi omalle pelipaikalleen keskushyökkääjäksi kauden tärkeimmässä pelissä. Tulosta syntyi enemmän kuin aikoihin. - Olen pelannut kauden aikana pääasiassa laitalinkkiä ja välillä pakkiakin, joten sieltä ei niin vain maaleja tehdä. Rakentavasta roolista huolimatta Järvinen teki viisi maalia ja antoi yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. - Omat tilastot eivät ole tärkeintä. Tärkeintä on, että joukkue menestyy, Järvinen totesi. Gröhn herkuttelee liiga-ajatuksilla - Ajatus liigapeleistä tuntuu tosi makealle, myönsi Gröhn. - Koko joukkue teki hyvän työn. Viimeisessä ottelussa emme lähteneet pelaamaan mitään nättiä vaan hakemaan riittävää tulosta. RoPSin puolustuksen viimeisenä lukkona on häärinyt heinäkuun lopulta serbi Ratko Marijanovic. Hän toi maalivahtipeliin juuri sitä uskottavuutta, jota joukkue tarvitsi. - Olen viihtynyt Rovaniemellä erinomaisesti. Olen ensi kertaa ulkomailla ja olosuhteissa ei ole mitään moittimista. Täällä on joukkueessakin hyvä ilmapiiri vaikka pelaajia on useammasta maasta, tuumi Marijanovic. Hän elättelee toivoa myös jatkopestistä RoPSissa. Marijanovic ja toppari Goran Nestorov ovat kotoisin samasta Zrenjanin kaupungista, noin 80 kilometrin päässä Belgradista. Kaksikko sekä Dejan Godar palasivat kotimaahan eilen. Liiganousijat Valmentaja: György Hamori. Manageri: Jouko Kiistala. Joukkueenjohtaja: Timo Gerdt. Huoltajat: Hannu Vento ja Jari Alamäki (fysioterapeutti). Lääkäri: Markku Kerola. Kari Pyykkö |
"Aika uskomaton nousu joukkueelta"
Kirjoittanut Rovaniemen PalloseuraRoPSin kapteeni Petri Jalava on kokenut liigakarsinnoissa niin iloa kuin surua. Muutama vuosi sitten Jalava kuului Turun Palloseuran miehistöön, joka putosi liigasta. Kotkassa Jalava sai juhlia taas paluuta liigaan RoPSin väreissä.