![]() Zeddy Saileti siirtää hallitusti pallon ohi KooTeePeen maalivahdin Henri Halosen. Rovaniemeläisten avausmaalia todistavat RoPSin Petri Jalava (3) ja KooTeePeen Petri Ihonen (7).
|
Ratkaiseva toinen ottelu pelataan lauantaina Kotkassa, Arto Tolsa Areenalla. Isäntäjoukkue KooTeePee on kolmen maalin takaa-ajotilanteessa, joten paineet ovat isännillä. Pelin luonne muuttuu muutenkin, kun hiekalta palataan nurmialustalle. Kotkan leirissä katsottiin RoPSin hyötyneen selvästi Junkohallin hiekkakentästä. "Parempi joukkue voitti" - Se on sanottava, että jalkapallo on ihan eri peli hiekalla. Tämä oli kuin painia ja isommat miehet voittivat. Meiltä valitettavasti puuttuivat oikean kaliberin ukot tällaiseen vääntöön. RoPS pelasi niinkuin hallissa pitääkin pelata, yksinkertaisen suoraviivaisesti, Hyppönen myönsi. Kotkalaiset kyllä pyörittivät peliä ajoittain hyvinkin, mutta yritykset pysähtyivät kerta toisen jälkeen Goran Nestorovin johtamaan RoPSin puolustusmuuriin. - Me olimme aivan liian pehmeitä tekopaikoissa jo liigapeleissä ja sama synti jatkui täällä, Hyppönen harmitteli. Hyppönen ei ole kuitenkaan vielä luovuttanut. - Meillä on 90 minuuttia aikaa muuttaa kurssi paremmaksi. RoPSilta hylättiin yksi maali Ennen Godaria ehti Janne Järvinen pukata pallon ylärimaan. Vyörytys tuotti tulosta 18. minuutilla kun Matti Kutila ja Janne Järvinen järjestivät Zeddy Sailetin tekopaikkaan. Sambialainen siirsi pallon hallitusti ohi maalivahti Henri Halosen, 1-0. Kotkalaisten tasoitus tuli RoPSin kannalta mahdollisimman huonoon paikkaa 1. jakson viimeisellä minuutilla. Sivurajan jälkitilanteesta pääsi Janne Kauria tulittamaan pallon vasurillaan suoraan verkkoon, Ratko Marijanovicin ulottumattomiin. Hänninen iski voittomaalin Reilut 10 minuuttia myöhemmin iski toinen vaihtomies Mika Gröhn. "Rönä" ehti olla kentällä vain reilun minuutin kun hän pääsi sivaltamaan Tibor Markuksen keskityksestä 3-1. Unkarilaishyökkääjä Markus kruunasi hienon illan 74. minuutilla Mika Hännisen upeasta läpisyötöstä. Markus nosti näppärästi pallon ohi vastaan tulleen kotkalaisvahti Henri Halosen. Hänninen pääsi yrittämään RoPSille viidettäkin osumaa, mutta KooTeePeen puolustaja horjutti sen verran, että veto viuhui ohi. - RoPSin toinen maali käänsi tämän ottelun. Erikoistilanteet olivat nyt ratkaisevia, sillä RoPS maalasi niistä kolme kertaa, laski Janne Hyppönen. Kun RoPS siirtyi 3-1 johtoon, siirtyi Petri Jalava kärjestä puolustuksen avuksi. Kotka heitteli sitkeästi pystypalloja RoPSin puolustuksen keskelle, mutta kunnon tekopaikkoja ei syntynyt. Liigassa 12 maalia tehnyt Gabor Szilagyi teki töitä rajusti, mutta pysyi hyvin kurissa. Kokemattoman valmentajan piikkiin saattoi mennä se, ettei KooTeePee yrittänytkään tyytyä Kemissä pieneen tappioon. Joukkue haki vimmatusti toista vierasmaalia ja se avasi RoPSille tilanteita tiuhaan. Toisaalta Petri Lehtosen johtama puolustus oli yllättävän haavoittuva. Liigakokemus ei näkynyt ainakaan Junkohallissa millään tavalla. Ottelun viralliseksi yleisömääräksi ilmoitettiin 612. Heistä valtaosa tuli paikalle Rovaniemeltä. - Kaikki kiitos hienosti kannustaneelle yleisölle, tuumi RoPSin hymyilevä manageri Jouko Kiistala taistoa tauottua. Kari Pyykkö |
RoPSilta tyrmäystipat kotkalaisille
Kirjoittanut Rovaniemen PalloseuraRovaniemen Palloseura tarjosi kotkalaiselle KooTeePeelle melkoiset tyrmäystipat ensimmäisessä liigakarsintaottelussa Kemin Junkohallissa. Upean toisen jakson ansiosta RoPS voitti ottelun peräti 4-1 (1-1) ja on vahvasti tyrkyllä liigajoukkueeksi kahden vuoden paussin jälkeen.