Uutiset

Miehet

keskiviikko, 26 helmikuu 2003 13:00

Markku Hyvönen RoPSin ruoriin

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuraa vuodesta 1987 johtanut Matti Pelttari on luopunut tehtävästään kesken kauden. Pelttari valittiin syksyllä puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, mutta tiistai-iltana RoPSin tilivuosikokous valitsi tehtävään uuden henkilön.

368327
Matti Pelttari (oik.) johti Rovaniemen Palloseuraa yli 15 vuotta. Uusi puheenjohtaja Markku Hyvönen arveli, että hänen pestistään tuskin tulee niin pitkää.

Hän on Rovaniemen Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Markku Hyvönen.54-vuotias Hyvönen on neljättä vuotta RoPSin johtokunnassa, joten seuran kuviot ovat hänelle tuttuja.

- Ison kengät sain täytettäväksi. Tämä laiva kulkee kuitenkin oikeaan suuntaan, joten minun on turha ruveta sitä kääntelemään. Seura toimii erittäin vakaalla pohjalla, vakuutti Hyvönen.

Hän on toiminut RoPSin parissa sen jälkeen kun jälkikasvu liittyi seuran nappuloihin vuonna 1990. Junioritoiminta on yhä lähellä Hyvösen sydäntä eikä yksin sen vuoksi, että poika pelaa A-nuorten joukkueessa.

- Nyt on taas onnistuttu nostamaan pelaajia omista joukoista edustusjoukkueeseen ja se on hyvä suunta. Jos joka kausi pystytään nostamaan 1-2 kaveria ykkösrinkiin, se on jo saavutus.

Liigapaikka on tärkeä tavoite

Hyvönen myönsi, että kilpailu nuorten sieluista käy kiivaana myös Rovaseudulla.

- Vähenevälle nuorisolle on tarjolla jos minkälaista harrastusmahdollisuutta. Tässä taistossa on jalkapallonkin pidettävä puolensa, totesi Hyvönen. RoPSilla on tällä hetkellä 852 jäsentä, joista junioreita on 616.

Liigapaikan hankkiminen takaisin napapiirille on Hyvösen mukaan tärkeä tavoite.

- Viime kaudella siinä epäonnistuttiin, mutta nyt töitä on tehty entistä kovemmin. Juuri nyt tilanne näyttää ensi kautta ajatellen valoisalta. Meillä on kasassa iskukykyinen edustusjoukkue, Hyvönen luotti.

Europelit Pelttarin parhaita muistoja

Ensi lauantaina 60 vuotta täyttävän Matti Pelttarin luopumiseen puheenjohtajan nuijasta ei liity dramatiikkaa. Rovaniemen kaupunginjohtajan tehtävistä sairaseläkkeelle jäänyt Pelttari katsoi henkilökohtaisen tilanteensa sellaiseksi, että nyt oli aika siirtyä sivuun. Hän jätti puheenjohtajuuden virallisesti 1. helmikuuta.

- Siirryn RoPSin katsojaosastoon vähän nopeammin kuin suunnittelin. Edustusjoukkueen kotipelit merkkaan jatkossakin tarkasti kalenteriin, vakuutti Pelttari.

Pelttari on nähnyt runsaan 15 vuoden aikana niin RoPSin ylämäen kuin viime vuosien takapakin.

- Molemmat kuuluvat osana urheiluun. Parhaiten ovat edelleen muistissa kaudet, jolloin RoPS pelasi Euroopan kentillä. Kotiottelu marraskuun alkupäivinä oli erikoinen kokemus. Sitä se oli varmasti myös paikalla olleille yli 8000 katsojalle.

- Juuri nyt seuralla on urheilullisesti rutistuksen paikka. Jo perinteet vaativat, että liigaan on päästävä takaisin. Puheenjohtajakauden tappioista toissa syksyn putoaminen liigasta oli nurkkiin potkimisen paikka, myönsi Pelttari.

Tulevaisuuden haasteena Pelttarikin piti nuorisotoiminnan edelleen kehittämistä ja skarppaamista.

- Kyse ei ole vain aineellisesta panostamisesta vaan nuorten vanhempien saamisesta mukaan yhä suuremmalla joukolla. He ovat seuralle elintärkeä voimavara.

Ennen Rovaniemelle muuttoa Pelttari toimi kahdeksan vuotta jääkiekon liigaseuran Porin Ässien puheenjohtajana. Tällä hetkellä hänen ainoa urheilun luottamustoimi on jäsenyys Suomen Palloliiton sääntö- ja lakivaliokunnassa.

Kari Pyykkö
© 2003 Lapin Kansa

 

Luettu 2956 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi