Luoston reissu avasi takalukon

Klikkaa!Rovaniemen Palloseuran peli on pätkinyt pahemman kerran jalkapallon Ykkösessä viime aikoina. Siksi nousua jalkapalloliigaan havitteleva joukkue kävi viime viikon keskiviikkona avaamassa henkistä takalukkoaan Luostolla rentoutumisreissulla.

Se näyttää olleen hyvä ratkaisu, koska Klubi-04:n vieraana ollut RoPS oli Helsingissä kuin uudesti syntynyt joukkue. Peli kulki iloisesti ja maalintekokin sujui.

RoPS voitti ottelun tyylipuhtaasti 4-0. Ottelun jälkeen joukkueen pukukopissa juhlittiin kuin mestaruutta, koska joukkue palasi vihdoin voittojen tielle kuuden voitottoman ottelun jälkeen.

RoPS:n valmentaja John Allen oli iloisella tuulella, koska Luoston reissu teki mannaa koko joukkueelle.

- Olimme kaikki samassa mökissä Luostolla. Grillasimme, joimme muutaman kaljan ja pidimme hauskaa, Allen kertoi.

- Pidimme myös harjoituksissa hieman löysemmän tahdin viikolla, joten joukkue tuntui nyt erittäin energiseltä. Ehkä meidän pitää lähteä takaisin Luostolle ensi viikolla, koska nyt meni näin hyvin.

Allen oikoi huhupuheita

Kovaa vauhtia Kakkoseen matkalla oleva isäntäjoukkue oli ottelussa täydellinen vastaantulija, sillä RoPS laukoi ja mellasti Klubi-04:n kenttäpäädyssä mielensä mukaan. Kaikki maalit merkittiin RoPS:n ulkomaalaispelaajien nimiin.

Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Stephen Kunda puski kulmapotkusta avausmaalin. Noin 15 minuuttia myöhemmin Godfrey Chibanga viimeisteli ensimmäisen maalinsa RoPSille sarjapelissä.

Toisella puoliajalla Christopher Musonda ampui pallon pömpeliin pilkulta ja lopullisen niitin helsinkiläisjoukkueen arkkuun iski Pavle Khorguashvili.

Myös ulkomaalaiset nauttivat täysillä rentoutumisreissusta Luostolle.

- On kiva, että kysyit minulta Luoston reissusta, koska meillä oli siellä yhdessä mahtavaa aikaa. Vaikka Urheilulehti kirjoittikin, että minulla olisi vaikeuksia sambialaisten pelaajien kanssa. Se ei pidä lainkaan paikkaansa. Joukkue on täysin yhtenäinen. Minulle on ihan sama mistä maasta pelaaja on kotoisin, Allen sanoi.

Vastaus epäilijöille

RoPS on Ykkösen kärjessä, mutta viimeaikaiset heikot esitykset päästivät PoPan jo hiostamaan rovaniemeläisiä kärkitaistossa. RoPS:n ero PoPaan on vain kolme pistettä. Nousutaistoista tulee vielä kuuma.

- Tämä ottelu oli hyvä vastaus kaikille epäilijöille. Olemme taas vahva joukkue, Allen vakuutti.

RoPS:n kapteeni Janne Turpeenniemi oli ottelun jälkeen huojentunut mies. Pelimiehen kasvot loistivat tyytyväisyyttä, sillä RoPS löysi vihdoin huippupelivireen takaisin.

- Pelimme on ollut melkoista tarpoamista, mutta nyt tuli maaleja ja onnistumisia laajalla säteellä. Olimme taas alkukauden RoPS. Pelaajat liikkuivat ja pallo liikkui. Saimme luotua tilanteita ja puolustus piti tiukasti, Turpeenniemi sanoi.

RoPS tavoittelee loppukaudesta vain ja ainoastaan nousua jalkapalloliigaan.

- Viisi peliä on jäljellä. Tarvitsemme lisää pisteitä, mutta tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin, jotta pääsemme kauden päämääräämme.

Urheilutieto
© 2010 Lapin Kansa

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper