Suurten panosten ottelu. RoPS kohtaa sunnuntaina kotonaan SJK:n

thumb 180929bVeikkausliigan mitali- ja putoamiskamppailut tiivistyvät kierros kierrokselta. Toisena olevalla Rovaniemen Palloseuralla on vielä neljän pisteen etumatka takana tuleviin. RoPS:n sunnuntainen vastustaja SJK on ainoastaan kaksi pistettä karussa karsijan paikalta.

Sunnuntainen on joukkueiden tämän kauden kolmas ja siten viimeinen kohtaaminen. Toistaiseksi pisteet ovat jakautuneet tasan. RoPS hävisi Seinäjoella 1-2, mutta voitti vastaavasti heinäkuisen kotiottelun Simo Roihan maalilla 1-0.

Tilastoissa Simo Roihasta on muodostunut seinäjokisille jo pienoinen pelote. Edellisen kohtaamisen voittomaali oli jo Roihan neljäs osuma SJK:n verkkoon.

Lähtöasetelmat huomiselle ovat selkeät. RoPS taistelee Veikkausliigan hopeasijasta ja ensi kesän Europelipaikoista. SJK puolestaan pyristelee kauemmaksi karsijan paikalta.

- Tässä vaiheessa kaikki tietävät, mistä sijoituksista kukin pelaa, joten tietenkin panokset sitä myöden myös kasvaa, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela myöntää.

- Mutta jos ajattelee kaikkia putoamiskamppailussa olevia joukkueita, sarjapaikan menettäminen olisi SJK:lle isoin juttu. Huomenna heillä on varmasti paineita saada täältä pisteitä.

Toukokuun lopussa Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentajaksi astunut Alexei Eremenko on nyt toiseksi pisimpään SJK:ta Veikkausliigassa luotsannut valmentaja. 

Valmentajakaruselli näyttää siis Seinäjoella rauhoittuneen. Sitten edellisen kohtaamisen SJK on myös vahvistunut neljällä pelaajalla. Heistä RoPS-luotsi Koskela mainitsee erikseen ukrainalaisen laitapelaaja Denys Oliynykin.

Oliynykin taustalta löytyy mm. yli 50 ottelua Hollannin pääsarjassa sekä muutama ottelu Bundesliigassa.

- Kyseessä on laadukas pelaaja Veikkausliigaan. Hän on erittäin hyvä kuljettamaan ja hyvä yksi vastaan yksi tilanteissa, Koskela kuvailee.

Mikäli kokenut kettu Alexei Eremenko ei yllätä, tultaneen sunnuntaina näkemään puolustusorientoitunut ja vastahyökkäyksiin sekä erikoistilanteisiin nojaava SJK.

RoPS:n kannalta virheisiin ei jälleen kerran ole varaa. Todennäköisesti ottelu tulee päättymään yhden maalin eroon suuntaan jos toiseen.

- SJK:lla on laadukkaita pelaajia ja leveä materiaali. Hyvänä päivänä he pystyvät voittamaan tässä sarjassa minkä joukkueen tahansa, RoPS-valmentaja Koskela painottaa.

SJK:n kokoonpanosta puuttuvat huomenna varmuudella Emile Paul Tendeng sekä jälleen sairastuvalle joutunut hyökkääjä Billy Ions. RoPS:lta puuttuvat pelikieltojen vuoksi keskuspuolustajat Juuso Hämäläinen sekä Jems Geffrard.

Ottelu RoPS - SJK alkaa keskuskentällä sunnuntaina 30.9. klo 18.30. Portit tapahtumaan avautuvat jo kello 17.30. Ennakkoliput ovat myynnissä RoPS Bingolla, Rovaniemen Prismassa sekä netissä www.ticketmaster.fi/rops

{module Edustus Veikkauslinkki}

Teksti: Pasi PikkupeuraKuva: Oona Sarajärvi


Tulosta