Lassi Lappalaisen laina jatkuu - uusi laitapuolustaja tammikuussa

thumb 171209Rovaniemen Palloseura ja Helsingin Jalkapalloklubi ovat sopineet Lassi Lappalaisen lainan jatkumisesta myös kaudelle 2018. Tammikuussa RoPS:n puolustusta saapuu täydentämään PEPO:ssa edelliskauden pelannut Fugo Segawa.

Lassi Lappalainen saapui Napapiirille viime kesänä, kun aiemmin HJK:sta lainalla ollut Saku Ylätupa kutsuttiin takaisin Helsinkiin ja sieltä edelleen Ajax Amsterdamin organisaatioon.

Päättyneen syksyn aikana Lappalainen nousi Suomen U21 maajoukkueeseen. Sitä ennen hän oli U19 poikamaajoukkueen vakiokasvoja iskien kuudessa pelaamassaan ottelussa viisi maalia.

RoPS:n paidassa Lappalainen raivasi kauden loppua kohden tiensä avauskokoonpanoon. Laitahyökkääjänä pelaava Lappalainen on erittäin pallovarma ja rohkea haastaja.

Vaikka jatko RoPS:ssa ei ollut selviö välittömästi kauden päätyttyä, oli päätös lopulta helppo.

- Rovaniemellä on kivaa ja RoPS:ssa saa peliaikaa, Lappalainen naurahtaa perusasioiden merkityksestä.

- Mutta vakavammin vastattuna täällä on pelaajalle hyvä ympäristö. Nykyinen päävalmentaja Toni Koskela on minulle entuudestaan tuttu, ja silläkin oli pieni merkitys. Toni on todella analyyttinen ja asioista tietävä valmentaja.

Laitapuolustaja Tokiosta

Tammikuussa Rovaniemen Palloseuran vahvuuteen liittyy kaksikymppinen Fugo Segawa. Tokiosta lähtöisin oleva laitapuolustaja pelasi edelliskauden Kakkosessa Lappeenrannan PEPO:ssa.

Segawan nimi on tuttu ainoastaan suomifutista kaikkein tiiviimmin seuraaville. Segawa pelasi viime kaudella samassa Kakkosen lohkossa Toni Koskelan valmentaman Klubi 04:n kanssa.

Näkemissään otteluissa Koskela vakuuttui siitä, että Segawa on pelaaja, joka kannattaa kiinnittää myös Napapiirille.

- Fugo on pelaajatyyppi, joka meiltä puuttui. Hän on monipuolinen, vasenjalkainen laitapuolustaja, Koskela luonnehtii.

- Lisäksi hän on juoksuvoimainen ja taktisesti älykäs. Häntä pystytään käyttämään eri rooleissa riippuen siitä, miten me haluamme pelin eri vaiheissa laitapuolustajaa käyttämään.

Suomeen ja Eurooppaan Segawa lähti alunperin alle kaksikymppisenä agenttinsa suosittelemana. Lappeenrannan PEPO oli hänen ensimmäinen aikuisten joukkueensa.

Päättyneellä kaudella Segawan PEPO taisteli viimeiselle kierrokselle saakka Klubi 04:n kanssa Ykkösen nousukarsintapaikasta. Hänet äänestettiin pelaajien toimesta Kakkosen A-lohkon parhaaksi puolustajaksi.

Teksti: Pasi Pikkupeura

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper