David Addy hyvästeli haikeana RoPS:n ja Rovaniemen

thumb 170630bGhanan maajoukkuetta edustava sekä Belgian, Tanskan ja Portugalin pääsarjoissa pelannut David Addy joutui viime talvena ikävään tilanteeseen. Addyn intialainen seura jätti hänet yllättäen ilman sopimusta. Syynä oli Intian tiukat ulkomaalaiskiintiöt.

Addyn taustajoukot ryhtyivät välittömästi töihin. Miehelle oli löydettävä pelipaikka siihen saakka, kunnes Euroopan siirtoikkunat kesällä jälleen avautuvat. Maaliskuun viimeisellä viikolla kontaktiverkostot lennättivät Addyn Napapiirille.

Eilisessä PS Kemi -ottelussa Addy pelasi - ainakin toistaiseksi - viimeisen pelinsä Rovaniemen Palloseuran paidassa. Vaikka seuraava siirto oli etukäteen kaikkien tiedossa, oli ilmassa silti pientä haikeutta.

- Tämä oli minulle kaikkiaan hyvä kokemus. Ennen Rovaniemelle saapumista pelkäsin, että nämä tulisivat olemaan urani vaikeimmat kolme kuukautta, Addy muistelee saapumistaan keskelle talvista Lappia.

- Kävikin täysin päinvastoin. Yleensä uuteen seuraan sisään pääseminen on vaikeaa, mutta täällä tunnelma oli aina rento ja se oli kaikkein tärkeintä. Nautin todellakin olostani. Siitä iso kiitos kuuluu pelaajille, pukuhuoneelle ja kaikelle.

RoPS:n kannalta Addy oli yksi alkukauden tärkeimmistä, kokemusta tuoneista pelaajista. Hän sisäisti nopeasti RoPS:n pelitavan ja sen, mitä päävalmentaja Juha Malinen häneltä pyysi. Rovaniemen vierailu täytti myös Addyn odotukset.

- Tähän päätökseen ei vaikuttanut lainkaan taloudelliset seikat, vaan pelkästään se, että saisin peliaikaa, Addy paljastaa.

- Koko ajan tarkoitus oli olla täällä vain kolme kuukautta, jona aikana minä auttaisin joukkuetta parhaani mukaan, ja joukkue auttaisi minua pitämään kuntoa ja pelituntumaa yllä heinäkuun siirtoon saakka.

Addyn seuraavat testit ovat edessä aivan piakkoin. Mies ei vielä paljasta edes maata, minne hän on menossa, mutta vinkkaa kuitenkin ilmansuunnasta.

- Suunnitelmat ovat valmiina, ghanalainen hymyilee salaperäisesti.

- Sen verran voin paljastaa, että suunta ei ole lähellekään Pohjoismaita, mutta pysytään kuitenkin vahvasti Euroopassa. Toivotaan parasta. Asiat ottavat tällä hetkellä positiivisia askelia, ja kenties piakkoin voisi olla taas uutisia kerrottavana.

Rovaniemen Palloseura kiittää David Addya kuluneesta keväästä sekä alkukesästä, ja toivottaa kaikkea menestystä hienolle jalkapalloilijalle. 

Teksti: Pasi Pikkupeura
Kuva: Oona Sarajärvi

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper