Ricardo ja Saksela jatkavat RoPS:ssa

 Rovaniemen Palloseuran ensi kauden joukkue alkaa pikku hiljaa muotoutumaan kuosiinsa. Viimeisimmät juuri joulun alla nimensä sopimuspaperiin laittaneet pelaajat ovat viime kaudella tärkeässä roolissa hopeajoukkueessa olleet brassimaalivahti Ricardo ja nopea oikean laidan rakentaja Janne Saksela. Ricardon sopimus on kaksivuotinen, Sakselan vuoden mittainen.

RoPS:n urheilujohtaja Jari Ilola iloitsee molemmista sopimuksista, kyseessä ovat joukkueelle tärkeät pelaajat.

- Janne ja Ricardo ovat molemmat nuoria ja erittäin potentiaalisia pelaajia, jollaisia haluamme joukkueessamme olevan, Ilola kertoo 22-vuotiaista pelaajista.

Janne Sakselan jatko saa Ilolan myhäilemään tyytyväisyyttään.

- Janne on sellainen nuori pelaaja, joka voi jossain vaiheessa uraansa siirtyä myös ulkomaille pelaamaan ja on hienoa, että sen tason nuoret pelaajat haluavat pelata RoPS:ssa. Se kertoo pelaajien kiinnostuksesta RoPS:aa kohtaan.

Ricardon kanssa RoPS on viime kauden päättymisestä saakka neuvotellut jatkosta ja lopulta juuri ennen joulua yhteinen sävel löytyi.

- Ricardo tuli viime kauden alkupuolella haastavaan paikkaan joukkueen ykkösmaalivahdin loukkaannuttua. Hän hoiti tonttinsa erinomaisesti ja hänen tulonsa myötä RoPS:n nousuputki alkoi, joka johti lopulta hopeisiin mitaleihin. Ricardo on tunnollinen harjoittelija, jolla löytyy motivaatiota kehittyä vielä maalivahtina pitkälle, Ilola analysoi.

 Janne Sakselalle sopimus RoPS:n kanssa oli helppo päätös.

- Tunnen joukkueen hyvin ja viihdyn kaupungissa, päätös oli siis helppo. On hienoa, että niin moni viime kauden joukkueesta jatkaa joukkueessa. Kokonaisuus on RoPS:ssa hyvä, on mukava olla osa sitä. Kun vielä seura hoitaa asiat todella hyvin ja sovitusti, ei jatkopäätös ollut vaikea, Saksela tuumaa tyytyväisenä.

 

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374

 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper