Uutisblogi

RoPS Naiset lisäpisteiden hakuun Siilinjärvelle

ToU-RoPS---Verkkosivut-Uutiskuva

Joukkueessa hyvä lataus viime viikon tärkeän voiton jälkeen. Paikka nousukarsinnoissa on yhä tähtäimessä.

Rovaniemen Palloseuran naisten edustusjoukkueella oli alkukesästä hieman väljä otteluohjelma, mutta loppukauden se paahtaa peli per viikko tahdilla vähintään syyskuun loppuun saakka. Naisten Kakkosen C-lohkon runkosarjaa RoPS:lla on jäljellä vielä kuuden ottelun verran. Lisäpelejä toivotaan tietysti Ykkösen nousukarsintasarjasta, mutta sinne on vielä pitkä matka.

Lauantain kohtaamiseen Toivalan Urheilijoita vastaan RoPS lähtee ennakkosuosikkina, mutta se ei tunnetusti tuo vielä yhtään pistettä. RoPS Naisten päävalmentaja Juho Pernu muistuttaa, että erityisesti kotonaan ToU on äärimmäisen hankala vastustaja on tällä kaudella sen jo näyttänyt pistämällä todella ahtaalle sarjan kaksi muuta kärkijoukkuetta VPS:n ja SJK:n. Molemmat onnistuivat lopulta kairaamaan täydet kolme pistettä Siilinjärveltä vain yhden maalin erolla.

- Meidän valmistautumisemme otteluun on sujunut suunnitelmien mukaan, vaikkakin joukkuetta on rasittanut hieman sairastelu ja edeltävässä ottelussa tulleet tällit. VPS-pttelun vahvan esityksen ja selvän voiton jäljiltä joukkueessa on ollut todella innostunut ilmapiiri ja pelaajat ovat panostaneet hienosti harjoitteluun, päävalmentaja Pernu kertoo.

ToU:n aseeksi Pernu arvioi joukkueen tiiviin puolustamisen.

- He tulevat varmasti puolustamaan todella tiiviisti ja tekemään pelaamisesta meille hankalaa. Heidän kotikenttä on myös pienehkö ja huonokuntoinen, joka tuo oman elementin peliin.

RoPS:n kokoonpanoon vaikuttavat paitsi mainitut sairastelut myös samana viikonloppuna urheiltavat Barents Gamesit, joiden jalkapallo-otteluissa ovat mukana Sofia Kantola ja Sanni Mäki.

- Poissaoloista huolimatta meillä on hyvä ja vahva joukkue peliin käytössä, jolla tulos varmasti tulee.

Avainsana onnistumiseen on Pernun mukaan maltti.

- Meidän tulee pystyä pelaamaan laadulla ja maltilla ToU:n tiivistä puolustusta vastaan sekä olla valmiita heidän vastaiskuihin. Ottelu ei ole missään mielessä helppo ja ToU varmasti tulee tekemään kaikkensa pisteiden eteen. Meidän pitää pystyä vastaamaan siihen omalla laadulla ja tasokkaalla tekemisellä.

RoPS:n seuraavat ottelut Naisten Kakkosessa:

ToU – RoPS
la 24.8.2024 klo 16.00
Tanhula, Siilinjärvi

RoPS – KajHa
la 31.8.2024 klo 18.30
Rovaniemen Keskuskenttä 


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi