Uutisblogi

Miesten Ykkönen: RoPS taistelee pisteistä Espoossa

Uutiskuva-EPS--RoPS

 RoPS pelaa runkosarjan toiseksi viimeisen ottelun vieraskentällä Espoossa. Lauantain peli on EPS:lle juhlaottelu, jossa he kunnioittavat oman seuransa juuria. Paikalle on matkustamassa myös joukko RoPS-kannattajia.

RoPS kohtaa lauantaina Miesten Ykkösen vierasottelussa erittäin kovassa vireessä olevan Espoon Palloseuran. EPS ei ole hävinnyt heinä-elokuun aikana yhtään ottelua. RoPS:n ja espoolaisten ensimmäinen kohtaaminen Rovaniemellä kesäkuun alussa päättyi tasaisen ottelun jälkeen RoPS:n 2-1 voittoon, joten jälleen kerran voi ennakoida tasaista kohtaamista.

RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäellä espoolaisten hyvä vaihe sarjassa ei ole jäänyt huomaamatta.

- Noin pitkä tappioton putki kertoo vahvasta vireestä ja kyllä EPS on kovasti tyrkyllä ylempään loppusarjaan.

Vaikka RoPS:n oma polku sarjan kuuden parhaan joukkoon mutkistui niukalla OLS tappiolla viime viikonloppuna, ei joukkue ole luovuttanut.

- Lähdemme Espooseen rohkeasti hakemaan voittoa, jotta haaveet meidän ylemmän loppusarjan paikasta olisivat vielä mahdollisia ennen runkosarjan viimeistä ottelua, Alamäki toteaa.

- Meillä on ollut ehjä treeniviikko ja olemme keskittyneet erityisesti koko joukkueen yhtenäiseen puolustamiseen ja harjoiteltu viimeisen kolmanneksen murtautumismalleja, jotta olisimme vaarallisempia myös hyökkäyspäässä.

RoPS-valmentaja arvioi, että pelin kuva Espoossa tulee olemaan todennäköisesti sellainen, jossa EPS pitää palloa enemmän ja RoPS puolustaa tiiviisti ja kärsivällisesti pyrkien olemaan vaarallinen vastaiskuissaan.

- Emme kuitenkaan halua perustaa peliämme pelkkiin vastaiskuihin, vaan pyrimme myös pelaamaan organisoituja pidempiä hyökkäyksiä. Joukkueen terveystilanne on tällä hetkellä hyvä, sillä ainoastaan Oskari Haanpää ja Valtteri Viiri ovat sivussa pienten kolhujen takia.

EPS on sarjassa tällä hetkellä seitsemäntenä, koossa 27 pistettä ja RoPS puolestaan yhdeksäntenä 24 pisteellä. Vierasvoitolla RoPS säilyttäisi edelleen mahdollisuuden taistella pääsystä kuuden parhaan joukkoon ja ylempään loppusarjaan. Runkosarjan viimeisellä kierroksella RoPS kohtaa Vaasan IFK:n kotonaan Rovaniemellä.

Lauantain ottelulta voidaan odottaa paitsi laadukasta jalkapalloa myös hyvää tunnelmaa. Paikalle odotetaan paljon espoolaiskannattajia, sillä peli on myös juhlaottelu, jossa EPS kunnioittaa juuriaan pelaamalla ensimmäisen puoliajan retropaidoissa. Paitoja koristaa 1970 perustetun Urheiluseura Soukat ry:n logo. Soukat ry:stä kehittyi sittemmin Espoon Palloseura. Myös RoPS-kannattajia on suuntaamassa paikan päälle ja Rovaniemellä fanit kokoontuvat Keskuskentän katsomoravintolaan seuraamaan livestriimiä porukalla – kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Jos et pääse kumpaakaan kokoontumiseen, niin EPS kertoo otteluennakossaan, että pelistä on tulossa maksullinen selostettu striimi Spiideo-palvelussa, johon suora linkki löytyy helpoiten Palloliiton Tulospalvelun kautta.

EPS-RoPS
la 24.8. klo 16.00
Espoonlahti 2 TN, Espoo


Ottelun livestriimi Rovaniemen Keskuskentän katsomoravintolassa, virvokkeita on myös myynnissä! Katsomoravintola palvelee klo 15.00-18.00.




×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi