Rovaniemen keskuskenttä uudessa kukassa

Klikkaa!Rovaniemen keskuskenttä on avautunut liikunnan harrastajille aivan uudessa kuosissa.

Rakennustytöt ovat tällä erää lopuillaan ja kentän varustelutaso on kasvanut huimasti aiemmasta.

Oleellisinta on kuitenkin kentän käyttöasteen raju kasvu.

 

- Olemme laskeneet, että tällä menolla vuoteen tulee noin 3000 käyttötuntia. On siinä huima ero aiempaan tilanteeseen, jolloin kentän käyttötunnit olivat 36-50 vähän vuodesta riippuen, myöntää Rovaniemen liikunta- ja nuorisotoimen johtaja Rauno Yli-Paavalniemi.

- Kenttä on käytännössä valmis katsomo-, huolto- ja pukutiloja lukuunottamatta. Suorituspaikat ovat vapaasti kaupunkilaisten käytössä. Vain keinonurmikentän käyttö toimii jaettujen vuorojen pohjalta, Yli-Paavalniemi kertoo.

Vihkiminen pm-kisalla

Klikkaa!Klikkaa!Viimeisimpänä valmistuivat juoksuratojen sekä hyppypaikkojen pinnat. 400 metrin vihreitä ratoja kiertää kentän ympäri kolme, takasuoralla ratoja on neljä. Pituushyppy- ja korkeushyppypaikat ovat valmistuneet kentän eteläpäähän.

Yleisurheilijat "vihkivät" uusitun keskuskentän käyttöön ensi viikon keskiviikkona (14.7.), jolloin ratkaistaan 5000 metrin juoksun avoimet piirinmestaruudet klo 20 alkaen. Ilmoittautuminen on paikan päällä klo 19 alkaen.

Viime kesänä valmistunutta keinonurmikenttää täydentävät pieni hiekkatekonurmipohjainen monitoimikenttä, jossa pystyy pelaamaan jalkapallon lisäksi mm. koripalloa, lentopalloa ja sählyä. Kentän pohjoispäähän on ilmestynyt myös parkourin harrastukseen sopivia laitteita.

Tulostaulu vaihtuu

Klikkaa!Niiden vieressä on ollut jo jonkin aikaa nykyaikainen tulostaulu, joka on kuitenkin väliaikaisella paikalla.

- Katsomoremontin yhteydessä kentällä tulee järeämpi tulostaulu ja nykyinen siirretään Saarenkylän kentän käyttöön, Yli-Paavalniemi tietää.

Klikkaa!Kentän varustelua vahvistaa myös kuntosalilaitteisto takasuoralla. Se täydentyy vielä kesän aikana. Keskarilta löytyy myös mahdollisuus harrastaa bocciaa.

Uusi varustelu takaa uusia mahdollisuuksia mm. koulujen liikuntatunneille.

Vajaan vuoden käytössä on ollut lämmitettävä kumirouhetekonurmi on saanut pääasiassa hyvää palautetta.

- Kenttää on kehuttu monesta suusta parhaaksi keinonurmikentäksi, mitä Suomessa on käytössä, Yli-Paavalniemi kertoo.

Toisenlaista palautetta, lähinnä jalkojen rasitusvammoista, on sitäkin tullut hieman.

Camp Noun mitat

Kaupunki on hankkinut tekonurmen hoitoon vaadittavan huoltokoneen, joka pesee nurmen ja kerää ylimääräisen kumin ja roskat pois.

Kentän viralliset mitat ovat 67x104 metriä. Se on 3,5 metriä aiempaa pitempi ja 3 metriä leveämpi.

Kansainvälisten pelien virallinen leveysvaatimus on 68 metriä, mutta se tuskin on mikään ongelma. Yli-Paavalniemi oli tutkinut, että FC Barcelonan kotikenttä Camp Nou on nurmialueeltaan täsmälleen saman kokoinen kuin keskuskenttä.

Kenttäremontti on maksanut 1,5 miljoonaa euroa.

Kari Pyykkö
© 2010 Lapin Kansa

Jaa tämä uutinen
FaceBook  Twitter  

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

  jari.ilola(@)rops.fi
 +358 400 322 374
  +358 163 198 37
 Koskikatu 24 as. 5 , 96200 Rovaniemi

Kaikki yhteystiedot

JoomShaper